Vaistoammunta, mitä se on?


Metsästäjänä olet varmaankin kuullut käsitteestä "vaistoammunta", mutta oletko pysähtynyt miettimään, mitä se on? Luodikolla ammutaan käyttäen hyväksi tähtäimiä ja erilaisia kiikareita, samaten tehdään taljajousella. Mutta kuinkas sitten on haulikon kanssa? Ammuttaessa oksalla olevaa lintua käytetään tietenkin hyväksi aseessa olevia tähtäimiä, mutta nopeissa tilanteissa lentoon ammuttaessa varsinainen "tähtääminen" unohtuu ja laukaus ammutaan vaistonvaraisesti kohdetta kohti, ja ennakon arviointi tulee jostakin sieltä korvien välistä. Tätä voi kutsua jo jonkinlaiseksi vaistoammunnaksi.

Lumipallon ja tikanheitto ovat vaistomaista lihasmuistilla tapahtuvaa toimintaa. Niissä ei tähdätä vaan opittujen liikeratojen avulla osumapistettä tuijottaen heitetään pallo tai tikka haluttuun kohteeseen. Riippuen harjoittelun määrästä osuu lumipallo hyvin usein keskelle kohdetta riippumatta siitä, kuinka nopeasti maali liikkuu. Perinteisissä jousissa ei ole mitään tähtäämistä helpottavia laitteita; pelkkä jousi, jänne, ampuja ja nuoli. Tällaisella välineellä ampumista voi kutsua puhtaasti vaistoammunnaksi.

Toki me ihmiset olemme erilaisia ja variaatioita vaistoammuntaankin löytyy - joku käyttää hyväksi nuolen kärkeä, jotkut ikkunaleikkausta jousen kädensijassa. Toisille hahmottuu matkan arviointi helpommin seuratessaan nuolen ja osumapisteen kulmaa. Keskityn nyt kuitenkin kirjoittamaan ns. puhtaasta vaistoammunnasta.


Jousen valinta

Ensimmäistä vaistojousta hankkiessaan kannattaa unohtaa machoilu. Jousella metsästettävät Suomen riistaeläimet eivät jäykkää jousta tarvitse eikä sitä tarvitse myöskään ampumaan tottumattomat lihaksesikaan. Lainsäädännön metsästykseen vaatima 40 paunaa (18 kg) voi sekin olla monelle aloittelijalle liian jäykkä, joten valitse silloin reilusti löysempi jousi oppiaksesi kunnolla vaistoammunnan alkeet. Itse aloitin urani 35 paunan vastakaarijousella. Hankitun jousen pitää olla jäykkyydeltään sellainen , että sen voi helposti virittää. Jokaisen ampujan raamit vaihtelevat ja hankkimasi jousen tulee istua sinun vetopituudellesi eli  jousi on oltava helppo virittää sinun mitoillasi. Jousen pitää istua luontevasti käteen olipa se sitten pitkä- tai vastakaarijousi. Käden väärä asento jousta pitäessä kostautuu hutilla ja ampuminen on epämiellyttävää. Jousen "kätisyys" pitää valita sen mukaan mikä on ampujan dominoiva silmä. Vahvempi silmä ohjaa ampumista varsinkin nopeissa tilanteissa ja vaistoammunnassa juuri silmän ja lihasten yhteistyö takaavat osumat. Valintakriteeri ei siis ole kätisyys. Ruutipuolella ase valitaan samoin. Sekään ei riitä, että olet valinnut itsellesi sopivan jousen. Sinun on osattava valita juuri sinun jousessasi toimivat nuolet ja juuri sinun vetopituuteesi ja ampumatyylisi sopivat. Ilman hyviä nuolia et voi osua, vaikka jousesi maksaisi tuhansia euroja.


Ampuma-asento ja ankkurointi


Vaistolla ammuttaessa hyvän ryhdin saa unohtaa. Asento on hieman etukumara, paino etummaisella jalalla polvet hieman koukussa. Jousta pitelevä käsi on sekin hieman koukussa eli kättä ei saa lukita suoraksi kyynärpäästä. Jos näin tekee karkaavat osumat sivusuunnassa ja kyynärtaipeesi kipeytyy. Mitään yhtä ainoaa oikeaa ampuma-asentoa ei ole vaan jokaiselle ampujalle muotoutuu oma tyylinsä. Luonnollisin tapa pitää jousta on kallistaa se noin puoli kahteen kellotaulun mukaan. Riippuu ampujan ruumiinrakenteesta ja tasapainosta, kuinka kumarassa ampuessa ollaan. Pääasia on, että pystyt hallitsemaan lihaksesi jousta virittäessäsi ja ampuessasi vaikkapa ylös puuhun tai jyrkästi alaspäin, puhumattakaan liikkuvasta maalista.


Ankkurointi


Oikeakätinen ja −silmäinen virittää jousen pitämällä jousta vasemmassa kädessä ja vetämällä oikean kätensä suupieleen tai silmän alle. Tarkoituksena on saada nuoli lähtemään suoraan dominoivan silmän alta, jolloin nuoli on suorassa linjassa kohteeseen nähden. Samanaikaisesti pää painetaan nuolen päälle. Mitä tiukemmin sormenpäitä painaa ankkuripaikkaan sen parempi. Tämä on ankkurointia. Jos ankkuroit poskelle on se jo pois suorasta linjasta ja osumat tulee oikealle. Yleisin tapa on tarttua jänteeseen kolmella sormella niin että nuoli jää etusormen ja keskisormen väliin. On oma valinta mitä sormea ankkuripaikan merkkaamiseen käyttää. Toisilla etusormi on suupielessä, toisilla keskisormi. Mitä lähemmäksi silmää nuolen sulkapään saa sitä parempi. Ote jänteestä vaihtelee ampujan ja jousen jäykkyyden mukaan. Tavallisinta on ottaa jänne ensimmäiseen niveltaipeeseen. Oma ankkurointini tapahtuu vetämällä jännettä sormenpäillä ja ankkuroimalla keskisormi suupieleen hampaita painaen. Lisäksi lukitsen peukalon ja pikkurillin yhteen leuan taakse. Näin ankkurointi on tukeva ja voin ampua joka laukauksen samalla lailla ja hallitusti. Osuminen on sitten asia erikseen.


Laukaisu

Itse laukaisu vain tapahtuu, sitä ei tehdä. Jänteen ja nuolen pitää lähteä ankkuripisteestä ilman mitään varsinaista päästöä. Kaiken liikkeen tulee tapahtua nuolen suuntaisesti. Ns. nypyistä puhuminen tarkoittaa juuri huonoa laukaisua. Tällöin sormet nyppäävät nuolen irrotessa ja huti on melko varma. Ankkurointikättä ei saa heti irrottaa kasvoilta laukauksen jälkeen vaan se pidetään poskella ja hitaasti taaksepäin vieden puretaan asento. Laukaisutilanteessa jousikäden tulee työntää jousta kevyesti eteenpäin ja samanaikaisesti jännekäden selkä- ja hartialihakset vetävät laukaisukättä pehmeästi taaksepäin, jollin jänne laukeaa läpi sormien. Tämä jälkipito on tuttua luodikkoampujillekin. Vaistoammunnassa ei tähdätä. Keskittyminen osumapisteeseen takaa parhaimman osuman. Mitä paremmin voit nähdä ammuttavassa kohteessa pienen osumapisteen, sen parempi. Ammuit sitten ruskeaa peuran kylkeä tai metsäjäniksen valkeaa, on tärkeää löytää silmille SE piste. Ampumaharjoittelussa parhaimmat osumat saakin ammuttaessa pieniä täpliä, jotka ovat selviä osumapisteitä. Tilanne hankaloituu harjoiteltaessa ampumaan eläinkuviin tai eläimen näköisiin 3 d-kuviin. Ammuttaessa valittua osumapistettä vitaalien päällä on sitä tuijotettava silmät tapillaan ja itse ampumatapahtuma sujuu opetellun lihasmuistin varassa. Mitä paremmat hermot sitä helpompaa se on. Tässä onkin vaistoammunnan suola ja vaikeus. Ampuessa ei voi tukeutua muuhun kuin opittuihin taitoihin ja välineisiin. Toisaalta se on äärimmäisen helppoa: pidä ja päästä.


Harjoittelu


Vaistolla ampuvan on jaksettava harjoitella säännöllisesti. Lihasmuistiin syöpynyt ampumatekniikka on tosin helppoa kuin valssi kesällä ja sen osaa silmät kiinnikin mutta pitkät tauot harjoittelussa kostautuvat kipeinä lihaksina ja tietty herkkyys matkan arvioinnissa katoaa. Harjoitellessa on viisasta ampua vain muutama nuoli kerrallaan ja kiireet unohtaen. Jokaiseen nuoleen on keskityttävä niin kuin juuri se nuoli olisi menossa kohti unelmiesi saaliseläintä. Aloita harjoittelu riittävän läheltä maalitaulua; muutama metri riittää. Ammu eri matkoilta ja erilaisiin maalitauluihin. Parhaiten kehityt kun käytät koko ajan eläinkuvia etkä ympyrätauluja. Näin silmäsi harjaantuvat poimimaan osumapisteen karvojen ja höyhenten seasta. Käytä harjoittelussa samoja nuolia kuin metsälläkin ja harjoittele myös leikkureilla. Teet itsellesi karhunpalveluksen, jos ammut keveämmillä, laakeamman lentoradan omaavilla nuolilla ja uskottelet itsellesi, että raskaat metsästysnuolet toimivat jahdissa ja erilaisissa olosuhteissa samoin kuin harjoituksissa käyttämäsi kevyt. On tärkeää osata juuri jahtinuolen lentorata. Parasta harjoittelua tähän on ammuskella kantoja ja mättäitä eri pituisilta matkoilta. Ammu metsästysvarusteissasi. Pue yllesi koko talvinen varustus, jota käytät jänispassissa. Huomaat, että jousen virittäminen voi olla tosi vaikeaa haalari ylläsi ja erilaisten varusteiden roikkuessa ympärilläsi. Passeissa usein istutaan. Siksi sinun on harjoiteltava ampumaan istuen. Pystykorvan haukussa teeri on yleensä puussa, joten osaatko ampua sinne. Yllätyt kuinka erilaista se on verrattuna tavalliseen vaaka-ampumiseen. Kauriita jahdataan tavallisesti torneista. Sinun on opittava hahmottamaan eläimen vitaalikohdat ylhäältä päin, jotta nuoli lävistää oikein. Alas- ja ylöspäin ammuttaessa jousen virittäminen on helpointa ennen kuin vartalo taivutetaan. Vain lantio taipuu ja jousikäden asento pysyy muuttumattomana. Vaistoammunta soveltuu hyvin nopeutensa vuoksi lentoon ja liikkeeseen ampumiseen. Tätä voit harjoitella rakentamalla jonkin liikkuvan maalitaulun vaijerin varaan. Ota myös perheesi mukaan harjoitteluun. Anna lasten potkia sinulle palloja maalitauluiksi tai laita puolisosi heittämään sinulle solumuovikiekkoja ylöspäin. Tämä on tosi hyvää harjoittelua silmän ja lihasten yhteistyölle puhumattakaan parantuneesta perhesovusta.



Minustako vaistoampuja?


J
okaisesta voi tulla vaistoampuja mutta toisista tulee parempia. Tähän vaikuttaa tietenkin harjoitteluun käytetty aika ja saadut opit mutta tärkeintä mielestäni ovat ihmisen luonteenpiirteet. Ensiksi on se korvien väli eli kuinka motivoituneita ollaan painimaan oman itsensä kanssa oikean tekniikan oppimiseen. Hyvä keskittymiskyky ja valikoiva kuulo auttavat jo huippusuorituksiin. Rauhallisuus, jatkuvuus harjoittelussa ja halu itsensä kehittämiseen kuuluvat vaistoampujan avuihin. Tuloksia parantaa ampujan hyvä fyysinen kunto. Vaistojousella ampujan on tiedettävä ja hyväksyttävä jousensa ja ampumataitonsa kyvyt. Perinteinen jousi on tappava suurellekin eläimelle, mutta laukaus ammutaan vain matkalta, joka on ns. varma matka kyseiselle ampujalle. Eettisessä metsästyksessä tämä sääntö tosin pätee kaikilla aseilla metsästäviin. Vaistoampujalle tärkeintä on itse metsästystapahtuma, ei runsas saalismäärä Vaistoampuja hehkuttaa sitä, kuinka läheltä hän ampui. Juoksuun ammuttu jänis saa jo ampujansa hurmokseen saati sitten lennosta pudotettu lintu. Sitä se on!

-Sinikka Uusitalo-